Arvostelut

Arvostelijana Gigante

Resident Evil 2 (PsOne, N64)


”Ykköspleikkarin paras resku, samalla myös yksi parhaimpia kuusnelos-käännöksiä”



Ensimmäisen Biohazardin jälkeen Capcomilla alettiin kyhätä miltei heti jatko-osaa. Kuten viime kerralla kerroin, julkaisu hieman viivästyi ja sitä kautta saimme korvauksena Director’s Cutin.


Jatko-osan beta versio, joka fanien kesken tunnetaan nimellä ”1.5”, oli lähemmäs ykkösen kaltainen, mutta peli sisälsi suht paljon uudenlaista materiaalia. Pelissä Zombiet osasivat mm. kiivetä, pelissä pystyi heittämään kranaatteja, pelissä liikkui paljon uusia mörköjä ja poliisilaitos oli tavallista tilavampi. Taisihan pelissä olla myös sarjatuliaseita, mikä olisi tehnyt RE2:sta Dino Crisis 2:n kaltaisen rajun suunnanmuutoksen.

Kuitenkin pelin tekeminen keskeytettiin, koska se muistutti liikaa ykkösosaa ja näin ollen asiat aloitettiin likimain alusta, tehden RE2:sta sen millaisena fanit sen parhaiten tuntevat. Versio 1.5 oli itsessään jo mielenkiintoinen kyhäelmä ja oli sääli, että siinä olleet asiat eivät päässeet täysin lopulliseen versioon, mutta hyvä näinkin.

RE 1.5 ja sen kasaan parsittu sisäsältö on kuulemma fanien koodauksen ja fiksaamisen alla ja jos hyvin käy, pääsemme nauttimaan palasta unohdettua pelihistoriaa…mutta siitä joskus joku toinen kerta. Lopetataan historiikista lässytys ja asiaan:



Pelin tarina jatkaa siitä mihin ensimmäinen osa loppui. Umbrellan Corp:n omistaman kartanon tuhosta eloonjääneet STARS-jäsenet yrittivät saada Umbrellaa tilille teoistaan, mutta kukaan ei kuitenkaan uskonut heitä…

Myöhemmin kaupunkia vaivanneet tapaukset alkavat taas lisääntyä ja näin ollen Raccoon Cityn poliisilaitos päättää värvätä kaupungin turvallisuuden nimissä lisää poliiseja. Saapuessaan ensimmäiselle työpäivälleen Raccoon Cityyn, Poliisikokelas Leon S. Kennedy saa huomata kaupunkiin saapuessaan erikoisen kuolintapauksen keskellä katua…

Samaan aikaan ykkösosan Chris Redfieldin huolesta suunniltaan oleva pikkusisko, Claire saapuu kaupunkiin etsimään veljeään ja lähibaariin pysähtyessään saakin huomata että paikalliset ovat sangen nälkäistä sakkia…

T-viruksen valtaaman kaupungin kaduilla liikkuvien Leonin ja Clairen polut kohtaavat…ja erkaantuvat hyvinkin nopeasti. Jo heti ensimmäiset hetket, kun pelaaja joutuu liikkumaan epäkuolleiden valtaamilla kaduilla zombeja vältellen, ovat aikaansa nähden ikimuistoisia hetkiä. Heti ensimmäinen vastaantuleva selviytyjä jolta saadaan infoa, eksyy liian lähelle ikkunaa ja hetket jolloin kaupungin katuja pitkin kuljetaan mm. koriskentän kautta ja kolaroineen bussin sisältä kohti poliisilaitosta, ovat aloittelijalla aikamoista henkiinjäämiskamppailua. Heti laitokselle päästessä saakin huomata kuinka karmivalta eteisaulan hyytävä hiljaisuus voikaan olla…


Ehkä hienoin ja kiinnostavin uudistus peliin itsessään on kahden eri skenaarioiden aikana kuljettava tarinankerronta molempien pääsankariemme vinkkelistä. Kun ensimmäinen skenaario on esim. läpäisty Clairella, päästään sitten pelaamaan Leonilla toista skenaariota, joka on itsessään hyvinkin positiivisella tavalla haastavaa kun peli heittää pelaajan kimppuun lukuisia uusia yllätyksiä.

Puzzlet sinänsä ovat kuitenkin täsmälleen samat molemmissa skenaarioissa, mutta esineiden olinpaikat ovat sentään eri paikoissa. Peli on positiivisella tavalla sopivan lyhytkin speedrunnaajille, jolloin paatuneimmat veteraanit voivat yrittää mennä pelin lävitse A-arvosanalla, saaden tällöin mielenkiintoisia lisäasioita, kuten erään minipelin ja lisäaseita.

Nintendo kuusneloselle tehty porttaus on niin ikään aivan sama peli kuin pleikkarilla, mutta sisältää mm. RE3:een ja RE0:aan viittavia lappusia sekä ”esinesekoittajan”, joka vaihtelee mm. ammuksien ja parannusvälineiden olinpaikkoja.


RE2 tarjoaa samantapaista henkiinjäämiskauhua kuin ensimmäinen osakin, joissa kuljetaan vähillä varusteilla aavemaisen hiljaisilla käytävillä zombeja ampuen tai vältellen ja erilaisia pulmia ratkoen. Puzzlet ovat useimmiten eri avainten etsimistä tiettyihin oviin ja eri esineiden asettamista tiettyihin paikkoihin.


Peli on kontrollien osalta täsmälleen sama kuin edellinen osansa, mielipiteitä jakavaan tankkikontrolleihin palataan siis taas. Erikoisin uudistus ykköseen nähden on, kuinka hahmo kertoo jo liikkuessaan missä kunnossa hän on. Hyvässä kunnossa hahmo juoksee/hölkkää verkkaiseen tahtiin, kun taas haavoittuessaan kohtalaisesti alkaakin sitten pidellä vatsaansa ja pahimmassa tapauksessa suorastaan nilkuttamaan jolloin on hengenlähtö hyvin lähellä.


Mikäli kitiset yhä siitä, kun yläpadi liikuttaa hahmoa nenun osoittamaan suuntaan, sama se missä kamera on, niin N64-käännös tarjoaa vinkujille juuri sen mahdollisuuden mitä haluattekin, erittäin suurilla ”Saattepa sitä mitä tilasittekin”-kertoimilla. ”First Person”- kontrollit todistavat täydellisesti miksi kyseinen ohjaustapa on paljon paskempi kuin monien parjaama ”tankkiohjaus”.


Kuusnelosen versiota on suotavampaa pelata mielummin padin kuin tatin kautta, mutta se on lähinnä makukysymys. Padiin palatakseni...

Padi toki toimii, mutta Nintendon oma ohjain soveltuu pelaamisen huonosti: Liikkuvuus on kamalan tönkköä. Pelaaja pystyy liikkumaan ja kääntymään normaalisti, mutta kääntyminen juoksemisen aikana ei tule luonnistumaan sivistyneesti. Jos pelaaja haluaa kääntyä, hänen on pakko pysähdellä ja siitähän tulee sitten todella suuri ongelma kun yrittää pujotella useiden zombien keskeltä.

Tämän ongelman voi ratkaista kuitenkin kolmannen osapuolen ohjaimella retrobit 64- ohjaimella. Kestävämmän tatin lisäksi d-padissa ovat käytössä väli-ilmansuunnat. Suosittelen todellakin hommaaman sen ohjaimen tämän (ja muidenkin N64-pelien) pelaamiseen.



Graafiselta osa-alueeltaan peli on kaunistunut mukavalla tavalla sitten ykkösen, vaikka pohjimmiltaan näyttää melko samalta. Pelin välivideot on tehty hyvin ja poliisilaitoksen miljöö näyttää hyvinkin sen näköiseltä, että siellä on yritetty pitää zombeja aisoissa ja ykkösen puhtaus loistaa poissaolollaan.

Tosin ihmetyttää vielä se että mihin ne kaikki zombit ovat sittemmin hävinneet, ikkunoistako ovat kavunneet pois sitten kun syötävä loppui laitoksesta?


Usein on kuulunut pientä valitusta/ihmetystä kun hahmot heiluttelevat käsiään jopa CP-vammaistakin tiuhempaan tahtiin puhuessaan. Mutta ymmärtäisihän sen, kun suun liikehdintää on hahmojen pärstiin hankalaa asettaa, niin pitäähän hahmoille jotain eloa tuottaa. Mieluimmin heilumista, kuin seistään tönkkönä paikallaan…tästä eräänä esimerkkinä Silent Hill.


Pelin tutusta viholliskatraasta on tallella hyvinkin tutut zombiet ja sun muut möröt. Erityisesti ensimmäisellä pelikerrallaan purukalustoaan ja pitkää kieltään esittelevä ”Nuolija (Licker)” karmaisee melkoisesti. Zombeillakin on yllättävän paljon muuttuneempaa ja vaihtelevaa puvustoa, vaikka poliisilaitoksella on luonnollisena enemmistönä enemmän poliiseja kuin siviilejä. Toki jatkuvaan miesvaltaan nähden peliin on lisätty myös muutamia naispuolisia zombeja. Jos jotain pientä miinusta pitää antaa grafiikoista, niin sitten ehkä poliisilaitoksen tiettyjen sivutilojen puutteista, vessoja ei näy mailla halmeilla, eikä sen koommin juuri toimistojakaan. Vankikoppejakin löytyy pelistä vain pari hassua selliä, vaikka 1.5 versiossa sellejä olisi ollut paljon enemmän.


N64:n graffat vetävät hyvin vertoja PS-versioon, varsinkin Expansion Pakin avulla. Tietysti jotkin pienet yksityiskohdat näyttävät paremmalta toisessa versiossa, siinä missä toisessa ne ovat hivenen suttuisempia (molemminpuolin siis). Lopputuloksena jälki on pääpelin osalta melko tasaista, mutta täytyy silti antaa kehua siitä, kuinka sileämmältä N64-versio loppujen lopuksi näyttää. Tekniseltä osalta N64-versio pystyy hyvin kasassa, ottaen huomioon miten huonosti pleikkapelit yleensä porttautuivat kuusnepalle. Välivideoista yhtäkään ei ole menetetty, vaikkei jälki mitään kaunista ole. Tärkeintä sentään on, että kaikki välivideot löytyvät.





Ääninäyttely on ykkösen surkuhupaisaan näyttelyyn nähden suorastaan suurta parannusta parempaan päin, vaikkakaan ei tässäkään pelissä mitään Oscar-suorituksen veroisia keskusteluissa käydä. Ääninäyttely on hyvin selkeää ja äänet sopivat hahmoihin yllättävän hyvin, varsinkin poliisipäällikön lievä sekoaminen on tehty ääninäyttelyn osalta ihanan hyytävästi. Sinänsä kuitenkin tahattomana komiikkana ääninäyttelyissä tietyt vokaalit tuntuvat kuuluvan silloin tällöin aika erikoisina ”kiekaisuina":.

Esimerkkejä:

”…and it’s coming after mE!”
,”…mAkE him Payyy…”,
”Don’t you TrUst me?”
yms…

Eipä noissa sinänsä loppujen lopuksi haittaa ole, mutta jäävätpä repliikit paremmin mieleen, jos ei muuta.


Musiikki ja ääniefektipuolelta on myös osattu hoitaa homma hyvin kotiin. Sinänsä kyllä ikävöin ykkösestä tuttua Still Dawnia, mutta muut pelin väliefekti/musiikkikappaleet hoitavat asiansa tyylikkäästi. Tietyt ahdistavat musiikkistyget esim. erilaisten päiväkirjojen kohdilla hoitavat tunnelman hyvin omilta osiltaan. Hieman pientä moitetta voin kyllä hieman heittää ehkä askeläänistä, kun suurimmaksi osaksi kuulostaa siltä kuin hahmo kävelisi jatkuvasti ontolla lattialla, mutta onneksi äänet muuntuvat kätevästi aina siirtyessä matolle tai erityisesti lasinsirpaleiden päälle.

Pomotaistelumusiikeista ei pidä millään muotoa jättää kehumatta ”Malformation of G”:n useita eri versioita. Painostava ja sangen tyylikäs teema taisteluun entistä karmivammaksi muuttuvaa hirviötä vastaan.



Tämän pelin huonot asiat? Ensimmäinen asia, mikä mieleen tulee on helppous. Ammuksia jaellaan turhankin tiuhaan tahtiin, varsinkin N64-versiossa, ja erityisesti Leonin aseiden eri päivitykset tekevät aseista naurettavan tehokkaita, jopa pomovastuksia vastaan.

Toinen hieman ärsyttävä asia on kun yrität kulkea Clairella Sherryn kanssa tietyillä alueilla, niin Sherry-tyttö tuntuu hitautensa takia jäävän ärsyttävän usein paikoilleen kykkimään, minkä vuoksi tätä on todella usein palattava hakemaan takaisin.

Sitten tämä pelin loppuosio salaisessa labrassa… sinne vain mentiin, siellä piipahdettiin ja paikka posahtaa hevon helvettiin, tyystin ilman pelaajan vaikutusta. Loppuosio oltaisi voitu kirjoittaa ehkä hitusen paremmin, kun alkuosiossa asiat menivät niin hyvin nappiin.


Resident Evil 2 on loppujen lopulta kokonaisuudessaan silti himputin hieno peli. Ei ehkä yhtä haastava peli kuin mitä ensimmäinen RE, mutta kuuluu kuitenkin sarjan parhaimpiin osiin. Peli sisältää kätevästi kaikki tämän sarjan hienoimmat piirteet ja tunnelman Survival Horrorin osalta. Ainoa asia mitä jäin kakkosen kohdalta kaipaamaan on REmaken veroinen uusioversio, jota ei koskaan saapunut.
Kuusneloselle tai pleikalle? Hankkikaa vaikka molemmat, jos mahdollista, tai kokeilkaa Gamecubea. Tämä kuuluu kauhupelien kirjaston klassikkoihin.


4½/5 ja ”Gigsu suosittelee”-merkki.
-----------------------------------------------

Arvostelijana Bella

RESIDENT EVIL 2-peliä odotettiin aikanaan kärsimättömästi, olihan se jatko-osa mielettömästi menestyneelle Resident Evilille. Monet RE-fanit pelkäsivät turhaan, että upean Resi ykkösen jälkeen Resident Evil 2 olisi surkea ja pettymys, mutta onneksi näin ei käynyt. RE 2 täytti kaikki toiveet tai oikeastaan jopa ylitti ne. Resident Evil 2 on väkivaltainen ja verinen kauhupelien kuningas, joka ei sovi lapsille eikä herkille ja heikkohermoisille vanhemmillekaan. Meistä hullujen heimoon kuuluvista zombien päiden potkiminen on kuitenkin sairaan hauskaa...

Pelin tapahtumat saavat alkunsa, kun pari pahaa-aavistamatonta ihmistä saapuu zombien ja vieläkin pahempien luonnonoikkujen valtaamaan Raccoon Cityyn. Claire Redfield on saapunut kaupunkiin etsimään kadonnutta veljeään, Resi ykkösestä tuttua S.T.A.R.S.-ryhmän jäsentä Chrisiä. Leon S. Kennedy on puolestaan palkattu auttamaan Raccoon Cityn poliisivoimia, kun raportit kaupungin laidalla tapahtuvista hämäristä ja kummallisista asioista lisääntyvät. Pelin alussa Leon saapuu Cityyn aloittamaan ensimmäistä työpäiväänsä. Heti kaupunkiin saavuttuaan sekä Claire että Leon huomaavat kauhukseen ettei kaikki - ettei mikään - ole kohdallaan. Kaupungin asukkaat ovat muuttuneet verta ja lihaa himoaviksi eläviksi kuolleiksi. Sattumalta Claire ja Leon tapaavat toisensa, mutta joutuvat kuitenkin lähes heti eroon toisistaan kohtalon oikun vuoksi. Kummankin täytyy pärjätä omillaan zombeja kuhisevassa kaupungissa ja löytää poispääsy hirviöiden temmellyskentäksi muuttuneesta rauhallisesta pikkukaupungista.

Parilla ensimmäisellä pelikerralla Resident Evil 2 tuntuu aivan liian vaikealta peliltä. Tuntuu, että poliisiasemalle asti (pelin ensimmäinen tallennuspaikka) pääseminen on lähes mahdotonta. Mutta kun sinne asti pääsee, helpottaa kummasti. Mielestäni pelin ensimmäinen osuus onkin kenties loppuvastuksia ja muita päähirviöitä lukuunottamatta lähes pelin vaativinta antia, semminkin kun pelin alkuvaiheissa näppäinten hallinta ei vielä ole luontevaa. Resi kakkosen grafiikka on mahtavaa, maisemat ovat upeita, aidon kolkkoja ja hämäriä. Pelihahmojen kuvauksessa sen sijaan olisi voitu olla tarkempia, pitemmän päälle hahmojen laatikkomaisuus ja epäselvät piirteet alkavat ärsyttää. Mutta tämänkin valituksen aiheen keksivät varmaankin vain peliä kyllästymiseen asti pelanneet friikit... kuten allekirjoittanut. Kun on päässyt kaikki neljä skenaariota läpi, monet ajattelevat että peli on nyt sitten päästy läpi kokonaisuudessaan. Mitäs nyt? Kannattaa se peli pelata läpi normal modellakin. Ja jos totaalinen kyllästyminen iskee, ainahan voi hankkia uusia vaatteita Leonille ja Clairelle sekä kehitellä valokuvia. Vaatekaapin avaimen saaminen ei ole mikään helppo homma, mutta kyllä se kannattaa...

RESIDENT EVIL 2:n PISTEET:

ÄÄNET 91
HAASTE 85
GRAFIIKKA 95
PELITUNTUMA 96

YHTEENSÄ 92 - HUIPPU!