Arvostelijana Mr.Gigante
Resident Evil 2. (PsOne)
”Ykköspleikkarin paras ressa…aivan satavarmana…”
Ensimmäisen Biohazardin jälkeen alettiin kyhätä toista osaa. Heti alkuvaiheissa oli jo näköjään selvää ainakin se että peli keskittyi Raccoon Cityyn. Jatko-osan beta versio, jonka tunnemme nimellä 1.5, oli hyvinkin ykkösen kaltainen mutta peli sisälsi paljon uudenlaista materiaalia. Pelissä Zombiet osasivat mm. kiivetä, pelissä pystyi heittämään kranaatteja, pelissä liikkui Manspider nimisen hirviö, William karjui tyttärensä nimeä ja oli muutenkin aivan erinäköinen. Taisihan pelissä olla myös sarjatuliaseita ja miljöö itsessään oli tyylikkäänoloista. Kuitenkin pelin tekeminen keskeytettiin, koska se muistutti liikaa ykkösosaa ja näin ollen pelistä kehkeytyi se peli jona sen parhaiten tunnemme. Versio 1.5 oli itsessään jo mielenkiintoinen kyhäelmä ja oli sääli että siinä olleet asiat eivät päässeet täysin lopulliseen versioon, mutta hyvä näinkin sillä silloin peli ei muistuttaisi enää sitä samaa klassikkoa johon tykästyin nuorempana.
Pelin tarina jatkaa siitä mihin ensimmäinen osa loppui. Umbrellan Corp:n omistaman kartanon tuhosta eloonjääneet STARS-jäsenet yrittävät saada Umbrellaa tilille teoistaan, mutta kukaan ei kuitenkaan uskonut heitä… Myöhemmin kaupunkia vaivanneet tapaukset alkoivat taas lisääntyä ja näin ollen Raccoon Cityn poliisilaitos päättää värvätä kaupungin turvallisuuden nimissä lisää poliiseja. Saapuessaan ensimmäiselle työpäivälleen Raccoon Cityyn, Poliisikokelas Leon S. Kennedy saa huomata kaupunkiin saapuessaan erikoisen kuolintapauksen keskellä katua…Samaan aikaan ykkösosan Chris Redfieldin huolesta suunniltaan oleva pikkusisko, Claire saapuu Raccoon cityyn etsimään veljeään ja lähibaariin pysähtyessään saakin huomata että sikäläiset humalaiset ovat yllättävän nälkäisiä…
T-viruksen valtaaman kaupungin kaduilla liikkuvien Leonin ja Clairen polut erkaantuvat ensikohtaamisen jälkeen hyvinkin nopeasti ja jo heti ensimmäiset hetket kun pelaaja joutuu liikkumaan epäkuolleiden valtaamilla kaduilla zombeja vältellen, ovat aikaansa nähden ikimuistoisia hetkiä. Heti ensimmäinen vastaantuleva selviytyjä jolta saadaan hieman infoa, eksyy liian lähelle ikkunaa ja hetket jolloin kaupungin katuja pitkin kuljetaan mm. kolaroineen bussin sisältä ja koriskentän kautta suoraan Poliisilaitoksen sisälle, ovat jo aloittelijalla aikamoista henkiinjäämiskamppailua. Heti laitokselle päästessä saakin huomata kuinka autiolta ja hyytävän hiljaiselta poliisilaitos näyttääkään…
Heti alussa pelaaja saa valita pelaako Clairella vaiko Leonilla, itseasiassa jo asettaessaan jomman kumman levyn peliasemaansa. Suurimmalta osalta molempien hahmojen ensimmäinen skenaario on hyvinkin samankaltainen. Leonin tehtävä on etsiä jonkinmoista ulospääsyä kaupungista, kun Clairen täytyy pitää huolta Sherry-pikkutytöstä. Peli sisältää täsmälleen samaa henkiinjäämiskauhua kuin ensimmäinen osakin, joissa kuljetaan vähillä varusteilla aavemaisen hiljaisilla käytävillä zombeja ampuen tai vältellen ja erilaisia Puzzleja ratkoen. Puzzlet ovat useimmiten eri avainten etsimistä tiettyihin oviin ja eri esineiden asettamista tiettyihin paikkoihin.
Ehkä loistavin ja hienon uudistus peliin itsessään on kahden eri levyn aikana kuljettava tarinankerronta molempien pääsankariemme vinkkelistä. Kun ensimmäinen skenaario on esim. läpäisty Clairella päästään sitten pelaamaan Leonilla toista skenaariota, joka on itsessään hyvinkin positiivisella tavalla haastavaa kun peli heittää pelaajan kimppuun Mr. X nimisen hirviön, joka osaa yllättää pelaajan monessa eri tilanteessa. Puzzlet sinänsä ovat kuitenkin täsmälleen samat molemmissa skenaarioissa, mutta esineiden paikat ovat onneksi eri paikoissa. Peli on positiivisella tavalla sopivan lyhytkin, jolloin paatuneimmat veteraanit voivat yrittää mennä pelin lävitse A. arvosanalla, saaden tällöin mielenkiintoisia lisäasioita kuten erään minipelin ja lisäaseita.
Peli on kontrollien osalta täsmälleen sama kuin edellinen osansa, mutta omalta osaltani liikkuminen on tehty hitusen verran paremmaksi tässä pelissä, en tosin tiedä miksi. Pelaaja liikkuu tämän pelin tavoin tutulla tavalla, eli hahmo liikkuu eteenpäin ylösnapista ja kääntyy sivulle napeista jne. Erikoisin uudistus ykköseen nähden on, kuinka hahmo kertoo jo liikkuessaan missä kunnossa hän on. Hyvässä kunnossa hahmo juoksee/hölkkää verkkaiseen tahtiin, kun taas haavoittuessaan kohtalaisesti hahmo alkaakin sitten pidellä vatsaansa ja pahimmassa tapauksessa suorastaan nilkuttamaan jolloin on hengenlähtö hyvin lähellä.
Graafiselta osa-alueeltaan peli on kaunistunut mukavalla tavalla sitten ykkösen, mutta näyttää pohjimmiltaan silti samalta. Pelin välivideot on tehty hyvin ja poliisilaitoksen miljöö näyttää hyvinkin sen näköiseltä, että siellä on yritetty pitää zombeja aisoissa. Tosin ihmetyttää vielä se että mihin ne kaikki zombit ovat sittemmin hävinneet, ikkunoistako ovat kavunneet pois sitten kun syötävä loppui laitoksesta? Pelin eri hahmokatraskin on niin ikimuistoista kuin voi vain olla, vaikkakin ne yleisesti Hollywood kliseisiin tuntuvat kuuluvankin. On melkoisen sekopäisellä tavalla käyttäytyvää poliisipäällikköä, hyökkäyksestä haavoittunutta poliisia, mielenterveyden ongelmista kärsivää tiedemiehen vaimoa ja vaikka mitä. Omasta mielestäni erityisesti pikkutyttö Sherry on tehty tilanteeseen nähden erittäin luonnollisesti, sillä pikkulapsena zombien täyttämässä laitoksessa ei taatusti ole yhtään mukavaa.
Vanhat tutut ovenavausvideotkin ovat tallessa ja hyvänä positiivisena asiana erääseen videoon on lisätty pienenpuoleinen ”yllätys”. Moisia yllätyksiä olisi saanut olla tässä pelissä, kuin myös sen jatko-osissakin useampia.
Usein on kuulunut pientä valitusta/ihmetystä kun hahmot heiluttelevat käsiään jopa CP-vammaistakin tiuhempaan tahtiin puhuessaan, mutta ymmärtäisihän sen, kun suun liikehdintää on hahmojen pärstiin hankalaa asettaa niin pitäähän hahmoille jotain eloa tuottaa. Mieluimmin heilumista, kuin seistään tönkkönä paikallaan.
Pelin tutusta viholliskatraasta on tallella hyvinkin tutu zombiet ja sun muut möröt. Erityisesti ensimmäisellä pelikerrallaan purukalustoaan ja kieltään esittelevä "Nuolija" (Licker) osaa pistää ahdistamaan. Zombeillakin on yllättävän paljon muuttuneempaa ja vaihtelevaa puvustoa, vaikka poliisilaitoksella on luonnollisena enemmistönä enemmän poliiseja kuin siviilejä. Toki positiivisena asiana myös jatkuvaan miesvaltaan nähden peliin on lisätty myös naispuolisia zombeja. Minusta naispuolisia zombeja olisi saanut olla silti enemmän ja pistää huomattavasti arveluttamaan kun kaikilla niillä vähäisilläkin naiszombeilla on päällään pelkästään toppi ja shortsit. :roll:
Jos jotain pientä miinusta pitää antaa grafiikoista, niin sitten ehkä poliisilaitoksen tiettyjen sivutilojen puutteista mitä ykkösen kartanossakin oli jokseenkin, vessoja ei näy mailla halmeilla eikä sen koommin juuri toimistojakaan. Luultavasti ainoastaan vangeilla oli laitoksessa jokseenkin mukavaa, jos sen sellin sängyn alta löytyy edes sanko, kytillä saattoi olla varmasti kupla otsassa useasti työpäivän aikana.
Ääninäyttely on ykkösen surkuhupaisaan näyttelyyn nähden suorastaan suurta parannusta parempaan päin, vaikkakaan ei tässä pelissä sentään missään aivan maailman merkittävimmissä keskusteluissa käydä. Ääninäyttely on hyvin selkeää ja äänet sopivat hahmoihin yllättävän hyvin, varsinkin poliisipäällikön lievä sekoaminen on tehty ääninäyttelyn osalta suorastaan loistavasti. Sinänsä ehkä kuitenkin tahattomana komiikkana ääninäyttelyissä tietyt vokaalit tuntuvat kuuluvan silloin tällöin aika erikoisina ”kiekaisuina” sun muina äänensävyn vaihteluina. ”And…it’s after mE…” ,”…mAkE him Payyy…”, ”Don’t you TrUst me?” yms… Eipä noissa sinänsä loppujen lopuksi haittaa ole, mutta jäävätpä repliikit hyvin mieleen jos ei muuta.
Musiikki ja ääniefektipuolelta on myös osattu hoitaa homma hyvin kotiin. Sinänsä kyllä ikävöin ykkösestä tuttua Still Dawnia, mutta muut pelin väliefekti/musiikkikappaleet hoitavat asiansa tyylikkäästi. Tietyt ahdistavat musiikkistyget esim. erilaisten päiväkirjojen kohdilla hoitavat tunnelman hyvin omilta osiltaan. Hieman pientä moitetta voin kyllä hieman heittää ehkä askeläänistä kun suurimmaksi osaksi kuulostaa siltä kuin hahmo kävelisi jatkuvasti ontolla lattialla kun äänet kaikuvat pienimmistäkin askeleista, mutta onneksi äänet muuntuvat kätevästi aina siirtyessä matolle tai erityisesti lasinsirpaleiden päälle.
Sinänsä ainoat huonot asiat mitkä pelistä jäävät henkilökohtaisesti mieleen ovat pelin turhahko helpottuminen loppukohdilla ja silloin tällöin oleva helppous muutenkin kokemuksen kartuttua. Ammuksia jaellaan turhankin tiuhaan tahtiin ja erityisesti Leonin aseiden eri päivitykset tekevät aseista turhan tehokkaita, jopa pomovastuksia vastaan. Toinen hieman ärsyttävä asia on kun yrität kulkea Clairella Sherryn kanssa tietyillä alueilla, niin tämä tuntuu hitautensa takia jäävän ärsyttävän usein jälkeen ja jää siten paikoilleen kykkimään, jonka takia on palattava taas takaisin sama matka hakemaan tätä.
Resident Evil 2 on loppujen lopulta kokonaisuudessaan aivan uskomattoman loistava peli. Omasta mielestäni tämä on ehkä niistä kaikista Resident Evileistä parhain tai ainakin parhaimpia. Peli sisältää kätevästi kaikki tämän sarjan kätevät piirteet ja tunnelman Survival Horrorin osalta.
5-/5 Pistettä ja ”Gigsu suosittelee”-merkki.
-----------------------------------------------
Arvostelijana Bella
RESIDENT EVIL 2-peliä odotettiin aikanaan kärsimättömästi, olihan se jatko-osa mielettömästi menestyneelle Resident Evilille. Monet RE-fanit pelkäsivät turhaan, että upean Resi ykkösen jälkeen Resident Evil 2 olisi surkea ja pettymys, mutta onneksi näin ei käynyt. RE 2 täytti kaikki toiveet tai oikeastaan jopa ylitti ne. Resident Evil 2 on väkivaltainen ja verinen kauhupelien kuningas, joka ei sovi lapsille eikä herkille ja heikkohermoisille vanhemmillekaan. Meistä hullujen heimoon kuuluvista zombien päiden potkiminen on kuitenkin sairaan hauskaa...
Pelin tapahtumat saavat alkunsa, kun pari pahaa-aavistamatonta ihmistä saapuu zombien ja vieläkin pahempien luonnonoikkujen valtaamaan Raccoon Cityyn. Claire Redfield on saapunut kaupunkiin etsimään kadonnutta veljeään, Resi ykkösestä tuttua S.T.A.R.S.-ryhmän jäsentä Chrisiä. Leon S. Kennedy on puolestaan palkattu auttamaan Raccoon Cityn poliisivoimia, kun raportit kaupungin laidalla tapahtuvista hämäristä ja kummallisista asioista lisääntyvät. Pelin alussa Leon saapuu Cityyn aloittamaan ensimmäistä työpäiväänsä. Heti kaupunkiin saavuttuaan sekä Claire että Leon huomaavat kauhukseen ettei kaikki - ettei mikään - ole kohdallaan. Kaupungin asukkaat ovat muuttuneet verta ja lihaa himoaviksi eläviksi kuolleiksi. Sattumalta Claire ja Leon tapaavat toisensa, mutta joutuvat kuitenkin lähes heti eroon toisistaan kohtalon oikun vuoksi. Kummankin täytyy pärjätä omillaan zombeja kuhisevassa kaupungissa ja löytää poispääsy hirviöiden temmellyskentäksi muuttuneesta rauhallisesta pikkukaupungista.
Parilla ensimmäisellä pelikerralla Resident Evil 2 tuntuu aivan liian vaikealta peliltä. Tuntuu, että poliisiasemalle asti (pelin ensimmäinen tallennuspaikka) pääseminen on lähes mahdotonta. Mutta kun sinne asti pääsee, helpottaa kummasti. Mielestäni pelin ensimmäinen osuus onkin kenties loppuvastuksia ja muita päähirviöitä lukuunottamatta lähes pelin vaativinta antia, semminkin kun pelin alkuvaiheissa näppäinten hallinta ei vielä ole luontevaa. Resi kakkosen grafiikka on mahtavaa, maisemat ovat upeita, aidon kolkkoja ja hämäriä. Pelihahmojen kuvauksessa sen sijaan olisi voitu olla tarkempia, pitemmän päälle hahmojen laatikkomaisuus ja epäselvät piirteet alkavat ärsyttää. Mutta tämänkin valituksen aiheen keksivät varmaankin vain peliä kyllästymiseen asti pelanneet friikit... kuten allekirjoittanut. Kun on päässyt kaikki neljä skenaariota läpi, monet ajattelevat että peli on nyt sitten päästy läpi kokonaisuudessaan. Mitäs nyt? Kannattaa se peli pelata läpi normal modellakin. Ja jos totaalinen kyllästyminen iskee, ainahan voi hankkia uusia vaatteita Leonille ja Clairelle sekä kehitellä valokuvia. Vaatekaapin avaimen saaminen ei ole mikään helppo homma, mutta kyllä se kannattaa...
RESIDENT EVIL 2:n PISTEET:
ÄÄNET 91
HAASTE 85
GRAFIIKKA 95
PELITUNTUMA 96
YHTEENSÄ 92 - HUIPPU!
ÄÄNET 91
VastaaPoistaHAASTE 85
GRAFIIKKA 95
PELITUNTUMA 96
YHTEENSÄ 92 - HUIPPU!
...LOL
...LOLZ
VastaaPoistaResident evil 2 on paras näistä Resident evileistä mut kyl 4 on kans aika vitun hyvä peli
VastaaPoistaTämä on kolmanneksi paras resi. Ainoat oikeat Resident evilit ovat 1, 2 ja 3. Nelosta ja muita ei kehtaa laskea mukaan. Antaisin pelille pisteitä loppuarvosanaksi 98.
VastaaPoistaMuistan kun sain tämän pelin, olin silloin 10v.
Paskat housuissa sai olla. Ja myöhemmin vanhempana uudestaan pelatessa, pään sisältä alkoi kuulua naisen kirkunaa ja verikoiran haukuntaa. Kukaan muu ei kuullut näitä ääniä. Mikään muu peli ei ole ikinä pystynyt samaan, eikä tule pystymäänkään. Ehdottomasti pelottavin Resi.
Paras RE ikinä. Toiseksi paras olisi varmaan kolmonen. re1 ei ihan yllä samalle tasolle koska esim. vastukset eivät olleet niin pelottavia. Kyllä sai paskat housuissa olla kun tätä pienenä pelasi. Aina sai sydänkohtauksen kun Mr X jostain kulman takaa hyökkäsi. Myös Birkinin mutaatiot ovat hienot, Pelottavin vastus koko re sarjassa.
VastaaPoistaMaailman paras peli! Ja paras ressa peli muutenki :) Muistan vielä sillon ko iskän kaa tätä pelattiin. Sai istua siinä paskat housuissa : D Keksittiin vielä hieno lempinimi Mr X:lle; Körmyniskanakertaja
VastaaPoistaRe2 ja Re4 vertailaisi niin minusta Re4 on parempi (koska siin on aik paljon uudistuksia) mutta jos vertailen pelottavuudesta niin ehk Re2 vie voiton :P
VastaaPoista"koska siinä on aik paljon uudistuksia" muista että re 4 ei oo kauhu peli vaan RÄISKINTÄ se että raiskaa hyvää pelisarjaa sellasilla uudistuksilla kuin esim zombit pois pelottavat musiikit pois ja tilalle jotain yli kasvaneita röllejä ei tee siitä hyvää toi re 4 on ihan ku joku parodia jostain harry potterista ja se salazar on ku joku pikku kakkosen hahmo ainut vihollinen mistä tuli ees vähän "vanhat" ressat mielee oli regeneraattori
VastaaPoistaMul on konsolit pleikka 2 ja 3. Hitsi kun nää vanhat Ressa pelit saisi vaikka pleikka kolmoselle!!!
VastaaPoistaVai pitääkö täs nyt hankkia jostain vanha Pleikka 1 konsoli?
Ei varmaan paljoa maksais tänä päivänä.
Vai kannattaisko? Tuntuisko nää pelit, ohjailtavuus ym. kauhean kömpelöltä, kun on pleikka 2ja3 "sukupolvea"????
Niin no onhan noita vanhoja Resident pelejä, ainakin 2 ja 3 Gamecubelle.
VastaaPoistaMutta jos ei halua Gamecube-konsolia hankkia voishan tulla edullisemmaksi hankkia jostain Pleikka 1-konsoli jos haluaa nähä vaivan vain pelatakseen ekat Residentti pelit?
Hei. Kuulin huhun että PS3-konsolilla vois pelata pleikka ykkösen pelejä, vaikkei pleikka kakkosen voikaan!
VastaaPoistaVoiko pitää paikkansa???
PS3 saa RE1, jos tekee PSN accountista amerikkalaisen. PS1 pelit maksaa yleensä sen 5€
VastaaPoistavoi ps3 pelata ps1 pelejä
VastaaPoistaOnko vaikee mennä läpi
VastaaPoistaNo nyt on Ressa ykkönen menos PS3:sella.
VastaaPoistaStorestahan sai ladata. Aivan mahtavaa!
Yllätyin miten hyvin tätäkin pystyy pelaamaan.
Toivottavasti jatkosssa sais storesta ladata myös Ressat 2 ja 3.
Varsinkin tämä Kakkospeli vaikuttaa erittäin kiinnostavalta.
Erikoista että Resident Evil 2 on saman näköisiä zombeja. Kasvot, t-paidat. Mutta vaatteiden värit ovat erilaisia. Nais zombeja on vain yksi ja sama.
VastaaPoistaOta huomioon että tämä on jo yli 10 vuotta vanha peli, ei siihen aikaan pystytty parempaan:) Joo, onhan tuo hyvä peli, mutta lopussa aivan liian helppo. Varsinkin jos Leonin kanssa saa viriosat. Parempi kun ressa 3, mutta huonompi kuin CV.
VastaaPoista